Peruskoulut ja energiatehokkuus - Tilallisista ja toiminnallisista suunnitteluperiaatteista

Lehtinen, T., Papinsaari, A.-K., Kaasalainen, T., Moisio, M. & Hedman, M. (2018)
Tampereen teknillinen yliopisto, Arkkitehtuurin laboratorio,
Asuntosuunnittelu, Julkaisu nro 34, 86 s.
Linkki julkaisuun.
Takakansi
Koulurakennusten arkkitehtisuunnittelu on kokenut muodonmuutoksen viime vuosina uuden opetussuunnitelman (OPS 2016) ja sen seurauksena uudenlaisen tilasuunnittelun myötä. Lisäksi koulut ovat muiden palvelurakennusten mukana ensimmäisten joukossa ottamassa käyttöön uudet energiatehokkuusmääräykset, sillä kaikkien uusien palvelurakennusten tulee olla lähes nollaenergiarakennuksia vuoden 2019 alusta lähtien. Sen lisäksi, että koulujen on vastattava toiminnallisuudeltaan ja viihtyisyydeltään käyttäjien tarpeisiin, ovat koulurakennukset useilla paikkakunnilla alueen identiteettiä korostavia, arkkitehtoniselta ilmeeltään näyttäviä rakennuksia, joiden ratkaisumallit voivat olla toisiinsa nähden hyvinkin erilaisia.
Tämä julkaisu on laadittu Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Arkkitehtuurin laboratorion Asuntosuunnittelun tutkimusryhmässä (ASUTUT). Tutkimus on toteutettu vuosina 2015–2018 osana TTY:n vetämää ja Business Finlandin (Tekes) rahoittamaa COMBI-haketta, jonka tavoitteena on ollut tarkastella palvelurakennusten energiatehokkuuden parantamista lähes nollaenergiatasoon kokonaisvaltai-
sesti. Tämän julkaisun takana on COMBI-hankkeen Arkkitehtonisten ratkaisujen vaikutus energiatehokkuuteen -työpaketti, jonka tarkoituksena on puolestaan ollut tarkastella energiatehokkuutta arkkitehtuurin ja tilasuunnittelun kautta tarkempana rajauksenaan muun muassa tämän julkaisun keskiössä olevat peruskoulut. Peruskoulut ja energiatehokkuus -julkaisun lisäksi työpaketti on tuottanut useita muita julkaisuja, kaikki aiheiltaan kytköksissä toisiinsa.
Tässä julkaisussa avataan peruskoulujen taustaa ja nykytilaa ennen kaikkea arkkitehtisuunnittelun näkökulmasta sekä esitellään useita 2000-luvun esimerkkikouluja Suomesta ja muualta Euroopasta. Näiden pohjalta pyritään toisaalta hahmottamaan peruskoulujen ratkaisumallien moninaisuutta ja toisaalta löytämään esimerkkikohteita yhdistäviä tekijöitä muodostetun ryhmittelyn kautta. Näiden lisäksi esimerkkikohteista tehtyjen havaintojen ja tutkimuksen perusteella esitetään tilallisia ja toiminnallisia suunnitteluperiaatteita peruskoulujen energiatehokkaan suunnittelun avuksi. Julkaisun tavoitteena on paitsi avata peruskoulurakentamisen nykytilaa, niin myös esittää tulevaisuuden keinoja energiatehokkaan ja laadukkaan peruskoulurakentamisen toteuttamiselle koulusuunnittelun parissa työskenteleville rakennus- ja energia-alan toimijoille. Näin ollen julkaisun näkökulmapareja ovat otsikon mukaisen peruskoulujen ja energiatehokkuuden lisäksi nykytila ja tulevaisuus sekä tilallisuus ja toiminnallisuus.